Oululaisyhtiön reittilentokone häviää tutkista Vienan Karjalan ilmatilassa. Venäjän federaation liikenneministeriö ilmoittaa suomalaisviranomaisille, ettei tiedä mitään sen kohtalosta. Eletään joulunalusaikaa.
Koneessa on kahden pilotin ja stuertin lisäksi ollut 14 matkustajaa. Näistä neljä on liiga-Kärppien jääkiekkoammattilaisia.
Jo samana iltana Oulun poliisi saa tiedon, että osa pakkolaskun tehneen koneen matkustajista sinnittelee hengissä pakkasen ja erämaan armoilla. Seuraavana päivänä käynnistyy Suomen hallituksen salainen operaatio eloon jääneiden pelastamiseksi.
Itärajan yli lähetettävää retkikuntaa johtamaan pakkovärvätään monissa liemissä marinoitu yksityisetsivä Jesse Hackman. Aluksi helpolta vaikuttava toimeksianto muuttuu kuitenkin äkkiä painajaismaiseksi murhaajan iskiessä joukkoon. Pian heidän kannoillaan ovat sekä miliisi, FSB että ammattirikolliset.
Kultainen kotka ei petä lukijoitaan. Tarina pursuaa iskevää toimintaa, hyytävää jännitystä ja äkkiväärää huumoria. Aitoon Paulow-tyyliin se jättää kylmäksi vain sen sivuilla syntyvät vainajat.
Jesse Hackman Karjalan hangissa
Suomalainen matkustajakone häviää Vienan Karjalan ilmatilassa. Koneessa on 14 matkustajaa ja kolme henkilökunnan jäsentä. Mitä koneelle tapahtui?
Huippusalaiseen pelastusoperaatioon pakotetaan mukaan myös Jesse Hackman. Kolmen hengen Operaatio Oktoberfest käynnistyy rivakasti. Oulun tutut kadut ja paikat vaihtuvat nyt uusiin maisemiin, henkilöihin ja paikkoihin, Vienan Karjalan lumiin ja hyytäviin olosuhteisiin.
Näistä tapahtumista alkaa kempeleläisen Ari Paulowin yhdeksäs Jesse Hackman -romaani. Se on lähtökohdiltaan jatkumoa edelliselle Musta mamba -romaanille.
Kyseessä on varsinainen action-paketti, mutta se ei ole pelkästään dekkari, trilleri, vaan siinä on luettavissa monia tasoja. Muutos tekee hyvää.
Koneen katoaminen synnyttää spekulaatiota, onko kyseessä pommi, tekninen vika vai alas ampuminen? Matkustajaluettelosta selviää koneessa olleen esimerkiksi neljä Kärppä-pelaajaa, mutta myös venäläinen toisinajattelija.
Kolmen hengen retkikunta löytää kadonneen koneen, kuolleita ja myös eloonjääneitä. Tehtävänä on saada heidät Suomeen.
Ari Paulow luo intensiivisen lukuelämyksen. Hän yhdistää romaanissaan fiktion ja faktan. Romaani on kuin elokuva, täynnä lähizoomauksia merkkitavaroista, esineistä, henkilöhahmoista, paikoista ja maisemista. Kirjasta tulevat mieleen James Bond ja Jason Bourne -elokuvat sekä Agatha Christien klassikkodekkari Eikä yksikään pelastunut.
Turhankin tarkka kerronta häiritsee välillä, lukijalle ei jää pahemmin mahdollisuuksia omiin oivalluksiin. Onneksi Paulow malttaa keskittyä yhteen pääteemaan eikä lähde liian moneen suuntaan.
Paulow kirjoittaa tarkasti ja vyöryttäen. Juonenkuljetuksessa on roimaa toimintaa, huumorinkukkia sekä yllätyksiä yllätyksen perään, kuten kirjailijalta on lupa odottaa.
Romaani on tarina sisusta, rakkaudesta, isänmaallisuudesta, se on kertomus suvaitsemattomuudesta, petoksesta, valheista ja juonitteluista.– Juha Vähäkangas, Kaleva