Joukko suomalaismiljonäärejä osallistuu Agatha Christie -henkiseen Murhaleikkiin. Hauskaan roolipeliin ylellisen lomakylän rauhassa. Etäällä mediasta, töistä ja kaikista muista huolista.

Kun sitten yksi joukosta kuolee, leikki muuttuu todeksi. Pelon, kauhun ja neuvottomuuden synkäksi noidankehäksi.

Kuka heitä surmaa aivan oikeasti? Mistä murhaaja tulee ja miksi? Onko heillä kaikilla sama kohtalo?

Tämä jos mikä privaattietsivä Jesse Hackmanin ominta osaamisaluetta. Hän on Murhaleikki-porukan ainoa toivo. Ainoa pelastava enkeli.

Hackman-romaani on kotimaisen dekkarigenren aatelia. Hiipivän jännityksen, nasevan sanailun, toiminnan ja mojovien yllätyskäänteiden keitos.

Arvio: Jesse Hackmanin kolmen suora: raadot, ruumiit ja vainajat

Kolmastoista kerta toden sanoo lupadekkari Jesse Hackmanin tutkimuksissa.

Oulu on saanut ”pahoille pahasta ja hyville hyvästä”, keski-ikäistä Harvey Keiteliä muistuttavasta terminaattorista ansaitsemansa yksityisetsivän, joka tässä suljetun paikan mysteerissä parantaa kuin sika kuuluisaa juoksuaan.

Kajaanilaislähtöinen, nykyään Kempeleessä asustava Ari Paulow (s. 1954) tunnetaan räväkällä huumorilla maustetuista toimintatrillereistään, mutta hän on kirjoittanut myös Jerry Cotton -spesiaaleja ja nuorten seikkailuromaaneja. Ravintoloitsijana 1980-luvun lopulta vuoteen 2010 toiminut Paulow tuntee oululaiset kulmat, kujat ja kantapaikat.

Paulow tuntee myös Agatha Christien klassikkoromaanin, alun perin 1939 ilmestyneen Eikä yksikään pelastunut, jonka juonelle rakentaa omalle Luurankosaarelleen sijoittuvan todeksi muuttuvan murhaleikin.

Salaperäinen Kunto O. Lemanen kutsuu raharikkaita leikkimään jonnekin Oulun edustan tai peräti Ruotsin aluevesille sijoittuvalle autiolle saarelle.

Eräs kutsukirjeen saaneista epäilee salaperäisen isännän motiiveja ja antaa asian tutkittavaksi Oulun rikostorjuntayksikön komisario Pavel J. Suorsalle, joka sattuu olemaan Jesse Hackmanin paras kaveri.

Näin sitten Hackmaninkin päätyy miljonäärien kanssa ylelliseen lomakylään, josta löytyy evästä vaikka armeijalle, mutta ei Rogersin palvelijapariskuntaa heitä passaamaan.

Paulowin karvalakkiversiosta puuttuu myös posliininen sarja pian teloitettavista kriminaaleista, eikä gramofonista julisteta tuomittujen rikoksia. Lokakuun alun murhaviikonloppu on silti nimensä veroinen, ja pian miljonäärejä alkaa putoilla kuin kärpäsiä.

Fiktiivinen murhaaminen on hauskaa, ja lukijan pitää päästä veren makuun.

Siksi Jesse Hackman joutuu vähän himmailemaan ja tupeksimaan, ennen kuin jännitys kohti kliimaksia ja Agatha Christie -tyylistä loppuselostusta tiivistyy.

Kuuluisa esikuva ei häiritse, vaan jämeröittää kerrontaa ja nostaa odotuksia.

Ja Jesse on Jesse myös autiolla saarella!

 – Heidi Lakkala – Kaleva